keuhkot lääkäri tutkimus kuvituskuva

Hengityssairauksien tutkimussäätiö

The Research Foundation of the Pulmonary Diseases.

Hengityssairauksien tutkimussäätiö eli HES-säätiö  myöntää vuosittain apurahoja ja avustuksia hengityssairauksien ennaltaehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen sekä hengityssairaiden elämänlaatuun ja vaikuttamismahdollisuuksiin liittyvään tieteelliseen tutkimustyöhön ja kehittämishankkeisiin sekä palvelutoimintaan. 

Tutkimushankkeiden avustamisessa pääpaino on ollut soveltavan tutkimuksen hankkeissa, jotka tuovat lisätietoa hengityssairauksista ja hengitysterveydestä.   

HES-säätiön ja Hengitysliiton tavoitteena on vahvistaa tutkimusviestintään liittyvää yhteistyötä. Liitolla ja säätiöllä ei ole yhteistä toimintaa, säätiö kuitenkin hankkii liitolta joitain viestintä- ja tilapalveluja. Hengitysliitto perusti HES-säätiön vuonna 1997.